Vauvauinti
VESIKIRPUT-ryhmissä

Aloittavat uimarit olemme koonneet pienimpien uimareiden Vesikirput-ryhmiin. Vauvauinnin voi aloittaa n. 3-7 kk:n ikäisenä.

Aloitusryhmissä tutustutaan vesielementtiin ja allasympäristöön muiden samanikäisten uimareiden kanssa. Haemme uintiotteita, kokeilemme sukellusrefleksiä ja teemme ensimmäiset sukellukset rauhassa ilman, että altaassa olisi samaan aikaan uinneissa jo edistyneempiä vauvoja, joiden vauhdikkaampi meno voisi häiritä aloittelevia perheitä.

Aloittavien uimareiden kokoamisella omiin ryhmiinsä voimme suunnitella uintikerrat erityisesti heidän tarpeitaan silmälläpitäen. Ohjaamme vauvoja ja vanhempia yksilöllisesti vauvan kehityksen ja valmiuksien mukaisesti.

Muutamien uintikuukausien jälkeen, kun uinti on tuttua puuhaa, on aika siirtyä Kultakalat-ryhmään jatkamaan uintia. Ks. Kultakalat.

Vauvauintia voi jatkaa yhden vuoden ikään asti. Yhden vuoden täytettyään vauvat voivat jatkaa uintia Nappulauinti-ryhmissä (Meritähdet).

Käytännön ohjeita Vauvauinti Kultakalojen uimareille

  • Vauvalle on hyvä varata mukaan kaksi pyyheliinaa sekä uimapuku, jossa sisällä imukykyinen uintivaippa (iPlay-uimapuku tai kertakäyttöinen uintivaippa tavallisen uimapuvun kanssa).
  • Uimapuvun voi hankkia myös ensimmäisellä uintikerralla.
  • Saavu uintipaikalle ajoissa, n. 15 min. ennen oman uintivuoron alkua.
  • Jätä kellot ja korut kotiin, niitä ei saa ottaa altaaseen.
  • Ota mukaan saunaa varten istuinalunen / "pefletti"
  • Hyödynnä vauvan riisumisessa ja pukemisessa vauvanhoitotilaa, jossa on useita hoitopöytiä.
  • Syötä vauva hyvissä ajoin ennen uintia. Syötöstä pitäisi olla kulunut vähintään puolitoista tuntia.
  • Noudata erityisen huolellisesti aikuisten hygieniaohjeita.
  • Mikäli käytät turvaistuinta puku-, pesu tai allastiloissa, voit suojata sen esim. muovitetulla froteella.
  • Pesutiloissa on muutamia sittereitä helpottamaan peseytymistä.
  • Jätä ulkovaatteet ja kengät eteisnaulakkoon.
  • Jätä ylimääräiset tavarat ja kassit kotiin tai autoon.
  • Rokotukset kannattaa järjestää eri päivälle kuin vauvauinti.
  • Uinnin jälkeen käy vauvan kanssa rauhassa suihkussa ja voit halutessasi kuivatella hetken vauvan kanssa saunan alalauteilla.
  • Uinnin jälkeen on hyvä hetki syöttää vauva.

vesikirput.jpg

Lasten ja vauvojen uimapuvut